HoDyn joukkueet kasvavat uudella ikäluokalla, kun 2017 syntyneiden joukkue aloittaa toimintansa huhtikuussa 2025. Päävalmentajaksi on rekrytoitu Topias Tiainen – tuttu mies HoDyn junnujen valmennuksesta jo aiemmin. Topias on futsalin ja futiksen erikoismies, jolla on rutkasti valmennuskokemusta. Kaudella 2023-2024 Palloliitto palkitsi hänet itäisen alueen parhaana futsalvalmentajana Liikunnan Riemun futsaljoukkueen peräsimessä.
HoDyn nuorimmat ikäluokat pelaavat vain turnauksia eivätkä lähde mukaan sarjapeleihin. HoDyn valmennusfilosofiassa yksilötaidot, 1 vs 1 haastaminen ja jatkuva prässääminen korostuvat erityisesti futisuran alussa. Nyt on se hetki, kun pallollisia taitoja on kehitettävä voimakkaasti. Tarkoitus on lähteä heti alusta asti haastamaan junioreita kovatasoisilla vastustajilla. Uusi 2017 ikäluokka onkin jo saanut kutsun Ilves Cupiin ja lähtee sinne kesäkuun alussa taistelemaan pallosta viimeiseen asti.
HoDy sopii mainiosti toisen seurajoukkueen rinnalle tuomaan taitaville pelaajille lisähaastetta ja puskemaan eteenpäin pelikentällä. Motivoituneessa seurassa kehittyy huomaamattaan ja oppii tekemään töitä sen eteen, kun ei olekaan enää kentän ainut tähtipelaaja. HoDy maksimoi myös hauskanpidon, joten takuuvarmaa on, että treeneissä on myös hymy herkässä vaikka olisikin hiki otsalla.
Onko teidän perheenne futiselämä alkamassa toden teolla tänä kesänä? Tulkaa mukaan HoDyn toimintaan. Ensimmäiset treenit 2017 joukkueella on 28.4. Tarkemmin joukkueesta, käytännöistä ja aikatauluista voi tiedustella HoDyn urheilutoimenjohtaja Pishkoh Yarilta.
p.0442193203, holsti.dynamo@gmail.com