
Tule mukaan kumppaniksi!
Tule mukaan kumppaniksemme Holstin Dynamon toimintaan! Holstin Dynamossa unelmoimme isosti ja asetamme tavoitteet korkealle. Kumppanina tuet lahjakkaiden keskisuomalaisten nuorten liikunnan riemua, kehitystä ja unelmia.
Miksi Holstin Dynamo?
Olemme tervettä kilpailuhenkeä uhkuva jalkapallo- ja futsalseura. Tarjoamme maakunnan lahjakkaille pelaajille mahdollisuuden päästä kilpailulliseen ympäristöön pelaamaan. Kaikki joukkueemme ovat kilpajoukkueita ja tähtäävät ikäluokan elite- ja liigatasolle Suomessa.
- Emme ole seura, joka tarjoaa kaikkea kaikille.
- Haluamme intohimoisesti kehittää suomalaista futiskulttuuria kokeilemalla erilaista toimintatapaa suurten seurojen rinnalla.
- Kaikki valmentajamme ovat osaavia ammattilaisia.
- Keskitymme pelkästään kilpailulliseen toimintaan. Harrasteseuroja Suomessa kyllä riittää, mutta tasapäistämällä ei voi kehittyä huipulle.
- Pidämme joukkueemme pieninä, jotta voimme taata yksilöllisen ja kehittävän valmennuksen jokaiselle.
- Haluamme kasvattaa yhä enemmän junioreita, joiden taidot riittävät myös kansainvälisille kentille. Pelaajia, jotka uskaltavat haastaa.
Lähde kanssamme tukemaan tulevaisuuden tähtiä!
Haluaisitko Holstin Dynamon kumppaniksi?
Sehän sopii. Emme olisi virallinen seura ilman yhteisöä, johon kuuluvat myös kumppanimme. Rakennamme sinulle sopivan kumppanuuspaketin yhteisten keskustelujemme pohjalta. Erilaisia keinoja tulla mukaan on runsaasti! Ota yhteyttä, niin keskustellaan asiasta lisää.